As humans, we tend to regard the air as empty though it is actually full of micro-organisms, dust motes and the very oxygen required for us to live. But the invasion of the Covid virus into this field of elemental invisibility has felt like some kind of unruly dance – where we wear masks, do not touch, and carry a fear around with us. My imagery in b&w are like stills from a film, where I choreograph my moves with the presence that is difficult to define. It remains always elusive, lurking in my subconscious, is manifest as a ghostly reflection I am always wary of…

Ihmiset ajattelevat ilman olevan tyhjää, vaikka todellisuudessa se on täynnä mikro-organismeja, pölyhiukkasia ja happea, jota tarvitsemme elääksemme. Covid- viruksen invaasio tähän näkymättömään kenttään on tuntunut jonkinlaiselta kurittomalta tanssilta – pidämme maskeja, emme kosketa, ja kannamme pelkoa mukanamme. Mustavalkoiset teokseni ovat kuin pysäytyskuvia elokuvasta, jossa koreografioin liikkeeni vaikeasti määriteltävissä olevan presenssin kanssa. Se pysyy aina epäselvänä, lymyää alitajunnassani ja ilmenee aavemaisena heijastuksena, jota pelkään jatkuvasti.